Juoksu 2013 - 2014


Lokakuu 2013

Vuoden -12 syksyllä ryhdyin "tuumasta toimeen" ja aloin liikkumaan. Hankin sauvat ja kunnolliset tossut, joten treeniohjelman aloitin sauvakävelyllä. Tavoitteena oli pelkästään pudottaa painoa liikunnan avulla sekä myös muuttaa syömistä tervellisempään suuntaan. Lähtöpainoa oli 104,1kg, joka oli tulosta siitä, että liikuntaharrastus oli pyöreät nolla ja ravintotottumukset lajia "sitä sun tätä".

Alku oli luonnollisesti aika haastavaa, mutta syksyn 1h - 2,5h tunnin lenkit alkoivat vähitellen tuottaa tulosta, paino laski ja kunto nousi. Keväällä-13 ja alkukesästä jätin vähitellen lenkeiltä sauvat pois, jolloin yhä useampi "treeni" tuli tehtyä maastossa kevyesti hölkäten. Painonpudotus muuttui siis pikkuhiljaa kuntoiluksi ja säännölliseksi treenaamiseksi. Paino oli jo alle 90 kilon, joten liikkuminen kävi viikko viikolta helpommaksi, toki lihaskunto ja hengitys- ja verenkiertoelimiston toimintakin oli nyt eri tasolla kuin aikaisemmin.
Lokakuussa muutimme Suonenjoelta pohjoiseen eli Kuopioon, jossa asunnossa teimme muuttoremppaa kolmisen viikkoa. Tein lenkkiä silloin, kun kerkesin ja jaksoin. Otin tämän jakson ns. ylimenokautena. Päätin myös, että lokakuun alusta alkaen jätän sauvat kokonaan pois ja aloitan juoksuharjoittelun.

Tein itselleni myös karkean harjoitusohjelman:
Ma; Lepo
TI; Kevyt 15km
Ke; Lepo
To; Kevyt 12km
Pe; Lepo
La; Kevyt 18-20km
Su; Kevyt 6km

Tätä runkoa noudatin prikulleen aina helmikuulle -14 puoleen väliin asti. Eli kevyttä pk-lenkkiä viikosta toiseen. Kunto nousi kohisten, vaikka kilometrit olivat keskimäärin 48km/vko. Huomioitavaa on, että joka lauantai tein vähintään 18km:n lenkin, vauhdilla 5,35-5,50! Akillesjänteitä hoidin jäillä jokaisen lenkin jälkeen - varmuuden vuoksi. Punnerrukset ja vatsat tein jokaisen lenkin loppuun.

Helmikuu - Maaliskuu 2014

Harjoittelussa oli muuten sama runko, mutta tiistain 15km:n sekaan laitoin 1 x 20min tv-kovan. Pyrkimys oli juosta tuo osuus 4,20min/km, mutta juoksin jatkuvasti liian kovaa, ainakin lopun. Ongelmia tuli palautumisen kanssa, jonka vuoksi lihaksisto alkoi jumittaa. Maaliskuun alusta alkaen aloin käydä hierojalla kahdesti kuukaudessa. Tämä alkoi tuottaa tulosta huhtikuun alkupuolella, jolloin juoksu alkoi kulkemaan aivan eri tavalla. Kuitenkin monta harjoitusta tuli tehtyä aivan turhaan jumissa olleiden lihasten vuoksi. Eräänkin 1000m:n vetoharjoituksen jouduin keskeyttämään, koska en päässyt mihinkään!

Huhtikuu + Toukokuu 2014
Huhtikuun juoksulenkit aloitin sillä tavoitteella, että kesällä juoksen radalla. Sarja tulisi olemaan veteraanien M50! Tämä ajatus oli kypsynyt keväällä jo pitemmän aikaa, ja kun kunto tuntui nousevan, niin lopullinen päätös oli helppo tehdä. Huhtikuulle ajoittui myös Italian lomamatka, joka suuntautui nytkin La Maggiorelle, eli sinne, josta sain kipinän tälle uudelle liikunnan aloittamiselle. Sää paikanpäällä oli päivisin +12- +14, sateista ja ajoittain tuulista. Ei siis mitenkään lämmin, mutta juoksemille aivan kohtuullinen. Viikossa juoksin 4-5 harjoitusta, jotka minimissään olivat 1h 30min ja pisimmillään reilut 2h. Juoksu maittoi ja huomasin jaksavani kevyttä vauhtia hyvin. Yhtään kovempaa harjoitusta en tehnyt.

Kotimaassa otin mukaan lyhyemmät vetoharjoitukset, jotka olivat yleensä 500m:n vetoa kuuden sarjassa. Palautuksena hölkkää takaisin. Tavoitteena oli nostaa vauhdit huhti-toukokuun aikana niin, että lähden aluksi liikkeelle 2min/500m ja toukokuun lopussa nostan ne 1.40min/500m. Yhtään mäkiharjoitusta tai kimmoharjoitusta en uskaltanut tehdä akillisjänteiden vuoksi. Niitä hoidin jokaisen lenkin jälkeen edelleen jääpusseilla.
Osallistuin myös ensimmäiseen maantiejuoksukilpailuun 30 vuoden tauon jälkeen. Leppävirralla juoksin 6km, tai oikeastaan se oli pitempi, koska juoksin yhden kierroksen liikaa! Km-vaihti 4.10min/km, josta olin innoissani, koska jaksoin juosta jo kohtuullista vauhtia - oli siis juoksua ei hölkkää. Huomasin kuitenkin, että palautuminen vei kolme päivää, ennen kuin jalat alkoivat olla taas normaalin tuntuiset.
Leppävirran kisan innoittamana päätin osallistua perinteiseen Maaninka-juoksuun, jossa matkana oli 5km.
Maaningalla juoksin alkumatkan liian kovaa, mutta koska tunne oli mukava, niin annoin mennä. Ensimmäiset 1,5km noin 3.35-3.40min/km vauhtia ja ihmeekseni pystyin pitämään hyvää vauhtia koko ajan, loppukiriin saakka. Loppuaika 18.41! ! Kilometriä kohden siis 3,44min/km!! Ajelin kotiin Kuopioon hymyssä suin, koska vauhti oli yllättävän kovaa, vaikka olin harjoitellut näinkin vähän - siis aivan olemattoman vähän! Painossa saavutin saturaatiopisteen, eli 85,8 kiloa, josta se ei tuntunut enää tippuvan.

Tulokset M50 5 km:

1 Jukka Patrakka Rauhalahti Road Runners 17.30
2 Eino Hyttinen Juuan Jänne 17.54
3 Ossi Manninen Mäntylahden Veto 18.03
4 Veli-Matti Kauppinen Suonenjoki 18.41
5 Timo Karhunen Mäntylahden Veto 18.44
6 Teijo Niskanen Kiuruveden Urheilijat 19.09
7 Jarmo Honkanen Pyhäselän Urheilijat 23.19

Toukokuun lopulla tavoitteeni toteutui eli osallistuin veteraanien pm-kilpailuihin Kuopion Vänärillä. Matka 1500m ja sarja M50. Jännitys oli melkoinen, koska minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, että millä vauhdilla pystyisin matkan juoksemaan. Pari viikoa sitten olin tilannut Zalandolta 35 euron piikkarit (Adidas), joilla en ollut ennättänyt tehdä kuin yhden avaavan rataharjoituksen; verryt. 3km + radalla 1000m (4.00) + 3 x 200m/hölkkää + Kevyt 3km. Kilpailun juoksin omaa vauhtia, joka loppua kohden jonkun verran hyytyi. Loppuaika 5.23. Olin tyytyväinen, vaikka tavoite oli 5.10 - sen tunnustan.

Kesäkuu + Heinäkuu
Tein edelleen neljä harjoitusta viikossa. Rataharjoitukset + piikkarit oli varmaankin huono ratkaisu, koska akillesjänteet alkoivat oireilla aika selvästi, etenkin vas. jalan. Päätin, että kaikki harjoitukset tulen tekemään lenkkareilla ja ainoastaan kilpailuissa laitan piikkarit jalkaan.
Muuruvedellä osallistuin Perinnekisojen maantiejuoksuun, jossa matkana oli 4,5km. Siellä juoksin täysin oman juoksun, joka vauhdiltaan oli yllättävän kovaa. Tein myös sellaisen ratkaisun, että jätin sykemittarin pois, joten sykerajat eivät olleet siis "jarruttamassa" menoani. Reitin alkuosa oli alfalttia ja loppu hyväpintaista hiekkatietä. Nautin juoksusta ja siitä, että vauhti kiihtyi loppua kohden mukavasti. Tunsin myös, että sain itsestäni kaiken irti. Sekä siitä, että kroppa toimi, pakarat, etenkin pohkeet ja hengitys. Vauhti oli 3.35min/km!!!
Tämän jälkeen jouduin akillesoireiden vuoksi jättämään suunniteltuja kesän kisoja väliin. Kuitenkin Siilinjärvellä oli kilpailut, joissa osallistuin 1500 metrille. Lähdin taas tekemään omaa juoksua ja tavoitteena oli parantaa Vänärillä saavutettua aikaani. Onnistuin siinä hyvin. Juoksu oli suhteellinen tasainen vauhdinjaon osalta ja sain tällä kertaa tehdyksi myös jonkinlaisen loppukirinkin, aika 5.11. Mikäli olisin voinut peesata koko matkan, niin olen varma, että loppuaika olisi alkanut nelosella. Seuraavana aamuna akillikset oli todella jäykät ja arat!

Sitten vielä heinäkuun lopulla osallistuin Lapinlahden 1000m:n juoksuun. Verryttelyssä tunsin jänteen todella kipeiksi, jonka vuoksi en tehnyt kuin muutaman lämmittelyvedon radalla piikkareissa. Kilpailuun osallistui omassa sarjassani eräs Mäntylahden juoksija, jolla oli juostuna itseäni parempia aikoja jo usealta peräkkäiseltä vuodelta. Hän läksikin laukauksesta vauhdikkaasti, mutta siitä huolimatta kiristin kaarteessa hänen edelleen. Sadan metrin juoksun jälkeen vilahtikin mielessäni, että tulikohan aloitettua liian reippaasti. Yritin juosta rennosti ja odottelin, että milloin kaveri menee ohi, koska hänen hengityksensä ja askeleet kuuluivat takaani koko ajan. Yllätykseni niiden ääni vähitellen häipyi. Viimeiset 200m olivat vaikeat, mutta maaliin tulin ajassa 3.13min. Olin erittäin tyytyväinen, koska juoksin hyvin, vaikka jänne antoi ikäviä merkkejä lämmittelyssä. Seuraavina päivinä tajusin, että tuo Lapinlahden kisa oli myös viimeinen. En kuitenkaan arvannut vielä sitä, että siitä tulisi myös tämän "juoksu-urani" viimeinen.

Tulokset 1000m M50:

1. Veli-Matti Kauppinen SuonVa 3.17,86
2. Kari Partanen MänVe 3.26,18

Seuraavina päivinä akillesjänne oli älyttömän kipeä (!) ja kaiken lisäksi vielä turvonnut erittäin pahasti. Oli pakko pitää jännettä kolme viikkoa täydellisessä levossa. Henkisesti olin jo väsynyt jatkuvaan arkuuteen lenkkien alussa, jolloin juoksemaan lähteminen alkoi jo mietityttämään. Laitoin piikkareista nauhat solmuun ja nakkasin ne laatikkoon - lopullisesti!

Analyysiä harjoitus- ja kilpailukaudesta:
A) Hyvää
- peruskuntokauden säännöllinen harjoitusrytmi ja selvät erot kovien ja kevyiden harjoitusten välillä.
- "Tv Kovien" vauhdin progressiivinen nousu kilpailukautta kohden.
B) Huonoa
- Molempien jalkojen akillesjänteiden krooninen tulehdus vaivasi koko kautta, ja etenkin kilpailukautta.
- Keväällä täytyi jättää pois kimmo- ja mäkiharjoitukset sekä rataharjoitukset akilles -ongelmien vuoksi.

Elo-syyskuun
Nämä kuukaudet pyöräilin maastopyörällä todella vaihtelevilla hiekkateillä. Tällöin päätin vaihtaa lopullisesti lajia ja aloin suunnittelemaan harjoittelua seuraavan kesän pyöräilytapahtumia ajatellen. Lokakuun alussa kokeilin juoksua, mutta jänne oli edelleen erittäin kipeä. Sitä se on ollut myös aamuisin, vaikka edellisenä päivä en olisi tehnyt mitään. Tähän loppui siis kolmas "urheilu-urani". Oli aika aloittaa neljännen suunnittelu.